Matemaatikot vakuuttivat maan ulkopuolisen elämän olevan välttämätöntä pelkästään tähtien ja planeetoiden määrän vuoksi.
Seuraavaksi kemistit todistivat miten,elämän muodostuminen ei ole sattumankauppaa, vaan itsestäänselvyys kun planeetalla on tietty kirjo alkuaineita ja sopivat olosuhteet.
Astrologit tulivat mukaan seuraavaksi, sanomalla ettei avaruus olekaan tyhjä. Siellä risteilee meteoriittien mukana, ja myös yksinään, hiukkasia ja alkuaineita. Niitä valuu jatkuvasti myös planeetoille, joten kemistien vaatimat olosuhteet löytyvät kaikilta planeetoilta.
Kaikkialla on löytynyt samat 92 alkuainetta. Niiden muuttaminen ei alkemistien epäonnistumisesta huolimatta mahdotonta. Auringot tuottavat niitä vedystä joka oli ainoa aine ennen suurta alkuräjähdystä.
Lopulta käsissä on tilanne, jossa kaikilla planeetoilla on samat elämän rakennuspalikat. Starter-Deck ja muutama sattumanvarainen kortti. Atomien, planeetoiden ja lopulta elämän synty on järkeistetty. Mutta mistä muinaisen alkusumun vety tuli? Entä ensimmäinen painovoimakeskus, joka tiivistyi tähdeksi ja alkoi tuottaa muita alkuaineita?
Ja mikäli muu elämä on väistämätöntä, missä se on? Miksemme ole siihen jo törmänneet?
Luultavasti he vain odottavat planeetallaan muiden tulevan luokseen, kuten mekin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Ja tietty mukana on myös pimeä aine..
Ja tietty kans pimeä energia..
scifiä..
Lähetä kommentti